Sähköisen tunnistamisen ja sirukorttien kehityspolut Suomessa ja Virossa
Johdanto
Viro tunnetaan nykyään maailmanlaajuisesti sähköisen tunnistamisen ja digitaalisen valtion edelläkävijänä. Harvemmin kuitenkaan muistetaan, että monet Viron kuuluisaksi tehneet ratkaisut olivat jo 1990-luvun puolivälissä vahvasti esillä Suomessa.
Suomessa valmisteltiin vuosina 1995-1996 kansallista sähköisen identiteetin mallia, jossa keskeisiä elementtejä olivat sähköinen henkilökortti, digitaalinen allekirjoitus, kansalaisvarmenne sekä julkisten palvelujen sähköinen asiointi. Viro käynnisti oman kehityshankkeensa muutamaa vuotta myöhemmin, mutta onnistui viemään ratkaisut koko väestön käyttöön huomattavasti Suomea tehokkaammin.
Historian näkökulmasta voidaan sanoa, että Suomi kehitti mallin ja Viro toteutti sen.
Suomen sähköisen tunnistamisen visio 1990-luvulla
Suomen tietoyhteiskuntastrategioissa ja väestörekisterijärjestelmän kehittämisessä nähtiin jo varhain mahdollisuus yhdistää henkilötunnus, sähköinen tunnistaminen ja digitaalinen allekirjoitus yhdeksi kansalliseksi kokonaisuudeksi.
Suunnitelman keskeisiä tavoitteita olivat:
- kansallinen sähköinen henkilökortti
- henkilötunnukseen perustuva vahva tunnistaminen
- julkisen avaimen infrastruktuuri (PKI)
- sähköiset allekirjoitukset
- sähköinen asiointi viranomaisissa
- koko väestöä palveleva digitaalinen identiteetti
Monin osin suunnitelma muistutti hämmästyttävän paljon sitä järjestelmää, josta Viro tuli myöhemmin kansainvälisesti tunnetuksi.
Suomen ensimmäinen sähköinen henkilökortti
Suomi otti sähköisen henkilökortin käyttöön vuonna 1999. Kyseessä oli yksi maailman ensimmäisistä kansallisista PKI-pohjaisista henkilökorteista.
Kortilla voitiin:
- tunnistautua sähköisiin palveluihin
- käyttää kansalaisvarmennetta
- tehdä sähköisiä allekirjoituksia
Teknisesti ratkaisu oli aikansa huippua.
Laaja käyttö jäi kuitenkin toteutumatta. Syitä olivat muun muassa:
- kortinlukijoiden vähäinen saatavuus
- sähköisten palvelujen vähyys
- pankkitunnusten nopea yleistyminen
- kortin vapaaehtoisuus
Vaikka järjestelmä oli teknisesti onnistunut, siitä ei koskaan muodostunut koko väestön käyttämää digitaalista identiteettiä.
Viron tie digitaaliseen yhteiskuntaan
Viro itsenäistyi vuonna 1991 ja ryhtyi rakentamaan tietoyhteiskuntaansa lähes tyhjältä pöydältä.
Ensimmäinen tärkeä askel oli kansallisen henkilötunnusjärjestelmän käyttöönotto vuonna 1992. Samalla maa ryhtyi määrätietoisesti kehittämään sähköistä hallintoa.
Vuonna 2002 Viro otti käyttöön sirullisen ID-kortin, josta tuli pakollinen henkilöllisyystodistus lähes kaikille aikuisille kansalaisille.
Kortilla voitiin:
- tunnistautua palveluihin
- allekirjoittaa asiakirjoja digitaalisesti
- käyttää pankkipalveluja
- asioida viranomaisten kanssa
- osallistua myöhemmin internetäänestykseen
Ratkaisusta muodostui nopeasti koko digitaalisen yhteiskunnan perusta.
Ratkaiseva ero: yksi kortti vai monta identiteettiä?
Suomi ja Viro päätyivät hyvin erilaisiin toimintamalleihin.
Viro
Virossa rakennettiin yksi yhtenäinen järjestelmä:
- yksi henkilökortti
- yksi tunnistusratkaisu
- sama infrastruktuuri viranomaisille, pankeille ja kansalaisille
Tavoitteena oli, että kaikki käyttäisivät samaa digitaalista identiteettiä.
Suomi
Suomessa ratkaisu hajautui käytännössä kolmeen eri kokonaisuuteen:
Kansalaiset
- sähköinen henkilökortti
- pankkitunnukset
- myöhemmin mobiilivarmenne
Viranomaiset
- sirulliset virkakortit
- organisaatiovarmenteet
- sisäiset tunnistusjärjestelmät
Terveydenhuolto
- ammattikortit
- terveydenhuollon varmenteet
- sähköisen reseptin tunnistusratkaisut
Suomessa syntyi useita rinnakkaisia sähköisiä identiteettejä yhden kansallisen identiteetin sijaan.
Virkakortti: suomalainen menestystarina
Vaikka kansalaiskortti ei saavuttanut suurta suosiota, viranomaiskäyttöön tarkoitetut virkakortit olivat merkittävä menestys.
2000-luvulla valtionhallinnossa otettiin käyttöön sirullisia virkakortteja, joiden avulla:
- kirjauduttiin työasemille
- tunnistauduttiin tietojärjestelmiin
- allekirjoitettiin asiakirjoja
- hallittiin käyttöoikeuksia
Virkakortista tuli valtionhallinnon digitaalisen identiteetin keskeinen väline.
Tässä suhteessa Suomi oli monia maita edellä.
Terveydenhuollon ammattikortit
Toinen merkittävä suomalainen onnistuminen oli terveydenhuollon varmennekorttien käyttöönotto.
Kortteja käytettiin muun muassa:
- lääkäreillä
- sairaanhoitajilla
- hammaslääkäreillä
- farmaseuteilla
- muilla terveydenhuollon ammattilaisilla
Niiden avulla voitiin:
- tunnistautua potilastietojärjestelmiin
- todentaa ammattioikeudet
- allekirjoittaa tietoja sähköisesti
- käyttää sähköisen reseptin ja myöhemmin Kanta-järjestelmän palveluja
Terveydenhuollossa sirukortista tuli arkinen työväline paljon ennen kuin vastaavia ratkaisuja nähtiin monissa muissa Euroopan maissa.
Miksi Viro onnistui kansalaiskäytössä paremmin?
Menestyksen taustalla oli useita tekijöitä.
Pakollinen henkilökortti
Virossa lähes kaikilla aikuisilla oli ID-kortti.
Suomessa sähköinen henkilökortti oli vapaaehtoinen.
Pankkien osallistuminen
Suomalaiset pankit kehittivät omat tunnistusjärjestelmänsä, joista tuli erittäin suosittuja.
Virossa pankit omaksuivat kansallisen ID-järjestelmän osaksi palvelujaan.
Keskitetty toteutus
Pienenä valtiona Viro pystyi toteuttamaan yhden yhtenäisen mallin koko julkiselle sektorille.
Suomessa kehitys jakautui useiden organisaatioiden, kuntien, pankkien ja viranomaisten kesken.
Digitaalinen allekirjoitus
Virossa sähköisestä allekirjoituksesta tehtiin arkinen toimintatapa niin kansalaisille kuin yrityksille.
Suomessa käyttö painottui enemmän ammattilaisympäristöihin.
Kumman malli oli parempi?
Teknisesti tarkasteltuna Suomen ratkaisut eivät olleet Viron ratkaisuja heikompia. Päinvastoin, Suomi oli monessa suhteessa varhaisempi kehittäjä.
Suomi toteutti:
- sähköisen henkilökortin
- kansalaisvarmenteen
- virkakortit
- terveydenhuollon ammattikortit
- sähköiset allekirjoitukset
- PKI-varmenneinfrastruktuurin
Haasteena oli, ettei näistä muodostunut yhtä kansalaisten laajasti käyttämää kokonaisuutta.
Viro puolestaan onnistui kokoamaan lähes kaiken yhden digitaalisen identiteetin ympärille.
Yhteenveto
Suomen ja Viron sähköisen tunnistamisen historia osoittaa, että digitaalisen yhteiskunnan menestys ei riipu pelkästään teknologiasta.
Suomi oli varhainen suunnittelija ja tekninen edelläkävijä. Maahan rakennettiin 1990-luvulta alkaen sähköinen henkilökortti, virkakortit, terveydenhuollon varmennekortit sekä digitaaliseen allekirjoitukseen perustuva luottamusinfrastruktuuri.
Viro puolestaan onnistui keskittämään nämä ajatukset yhden kansallisen identiteettiratkaisun ympärille ja saamaan koko väestön käyttämään sitä.
Siksi Viron digitaalinen valtio tunnetaan maailmalla menestystarinana. Samalla on syytä muistaa, että monet sen perusajatuksista olivat nähtävissä suomalaisissa suunnitelmissa jo vuosina 1995-1996.
Historiallisesti tarkasteltuna voidaan todeta:
Suomi rakensi vahvan sähköisen identiteetin viranomaisille ja ammattilaisille. Viro rakensi vahvan sähköisen identiteetin koko kansakunnalle. Tämä on keskeisin ero maiden kehityspolkujen välillä.