Muistelmia matkan varrelta
Arvo E. Pöntinen, 25.1.1984 [Compost_1984_03]
Sanotaan, että kun ikää karttuu, alkavat vanhat asiat tulla helposti mieleen ja ajankohtaiset asiat menettävät merkitystään. Näin on käynyt minunkin kohdallani.
Kun seuraavassa yritän muistella menneitä matkan varrelta VTKK:ssa, korostan, ettei minulla ole käytettävissäni mitään ”dokumentteja”, joten muistelmat, esimerkiksi ajan suhteen, ovat epämääräisiä. Toivottavasti ne kiinnostavat muitakin, eikä vain itseäni.
Miten kaikki alkoi
Miksi tulin VM:n järjestelyosaston atk-ryhmään helmikuussa 1963?
Kevättalvella 1963 näin Helsingin Sanomissa ilmoituksen, jossa haettiin erilaisia toimihenkilöitä lähiaikoina perustettavaan Valtion tietokonekeskukseen. Silloin ajattelin, että voisin hankkia itselleni tietojenkäsittelykokemusta ja palata sitten takaisin johonkin puutavarafirmaan soveltamaan uusia oppeja.
Puufirmoilla meni tosin tuolloin huonosti. Olin kuitenkin vielä puutavara-alan mies henkeen ja vereen.
Toisin kuitenkin kävi.
Tehtäviini kuului alusta saakka myös uuden henkilöstön työhön ottaminen. Se ei tuona voimakkaan kasvun aikana ollutkaan vähäinen tehtävä. Varmaan vielä moni silloin työhön tullut muistaa, kuinka aina työhönottohaastattelussa totesin, ettei alkupalkka ollut pääasia, vaan se, että sai 2–3 vuoden perusteellisen koulutuksen uuteen tehtävään ja valtio oli työnantajana. Nämä edut eivät olleet rahassa mitattavissa.
Voin nyt paljastaa, että minuun sovellettiin samaa menetelmää tulohaastattelussa.
Kaivokatu 6
Sekä VM:n järjestelyosasto että sen yhteyteen perustettu ATK-ryhmä toimivat taloon tullessani vuonna 1963 ns. ”Skohan” talossa. Tontilla on nyt ”City-makkara”.
Kysymyksessä eivät olleet mitkään toimistotilat, vaan jo käytöstä poistetut puulämmitteiset valtion työsuhdeasunnot. Minunkin huoneeni oli VM:n kansliapäällikön entinen makuuhuone.
Sain heti alkuun nipun erilaisia papereita ja mietintöjä tutkittavaksi. Totesin muun muassa, että kaikki tärkeät asiat valtionhallinnossa toteutetaan komitean mietinnön perusteella.
Niin nytkin: valtion tietojenkäsittelykomitean mietintö oli valmistunut vuoden 1962 lopussa. Komitea oli lisäksi esittänyt suunnitelman, minkälainen laitos Valtion tietokonekeskuksen tulisi olla. Sen esittämät periaatteet ovat sittemmin suurimmaksi osaksi toteutuneet käytännössä.
Komitea ei kuitenkaan osannut arvioida ATK:n suunnatonta kasvua eikä myöskään sitä, miten ATK-tehtävät suunnittelun jälkeenkin sitovat paljon väkeä muun muassa ylläpitotehtäviin.
Aleksanterinkatu 48
Työskentely Kaivokadulla kesti vain kesään 1963. Saimme Aleksi 48:sta kokonaisen kerroksen, noin 500 neliömetriä, käyttöömme.
Muutto tapahtui pääosin siten, että jokainen kantoi eräänä iltana tavaransa uuteen työpaikkaan.
Uskoimme kestävän melko kauan ennen kuin tarvitaan lisätiloja. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun osa henkilöstöstä joutui pian uusiin toimitiloihin ympäri kaupunkia.
Muistaakseni olimme vielä silloin saman katon alla, kun oli VTKK:n ”itsenäisyyspäivä” 1.5.1964, jolloin laki ja asetus VTKK:sta astuivat voimaan. Muistan, kuinka talonmiehen kanssa olin vappuaamuna naulaamassa uutta VTKK:n kilpeä oveen.
Vuonna 1964 todettiin, että lähivuosien tärkeimpiin tavoitteisiin kuului oman toimitalon rakentaminen. Jo silloin suunniteltiin omaa toimitaloa Otaniemeen. Ei tosin nykyiselle paikalle, vaan tontille, jossa nyt on VTT:n päärakennus.
Alustavat piirustukset olivat valmiina vuoden 1964 lopulla. Talon piti olla valmis 1967. Piirustusten mukaan siitä piti tulla V-kirjaimen muotoinen. Sakaroiden väliin rakennettaisiin kallioon tilat tietokoneita ja valtion ”tietovarastoa” varten.
VTKK:lle onneksi suunnitelmat kariutuivat, koska emme saaneetkaan tonttia. Talo olisi ollut aivan liian pieni. Nythän Jyväskylän suoja on ratkaissut silloiset kallio-ongelmat paljon tarkoituksenmukaisemmin.
Ennen siirtymistä Lauttasaareen oli toimintaa Helsingissä ainakin kuudessa eri paikassa.
Kun vuonna 1967 valtiovarainministeriö päätti, että seitsemän verohallinnon tietokonekeskuksen tilalle perustetaan viisi VTKK:n aluekeskusta, alkoi toiminta kasvaa kuin pullataikina. Joidenkin mielestä ehkä liiankin nopeasti.
VTKK:n sisälläkin oltiin montaa mieltä siitä, oliko alueorganisaation perustaminen järkevää vai ei. Sen saivat aluekeskuslaiset valitettavasti monta kertaa kokea. Tällä hetkellähän niistä jokainen on ”löytänyt” oman tehtävänsä. Tuskin kukaan enää asettaa niiden olemassaoloa kyseenalaiseksi.
Vattuniemenkatu 14
Ensimmäisen kerran VTKK:lla oli mahdollisuus saada toimitilat, jotka paljolti oli suunniteltu sitä varten. Oma tietokonesalikin oli saman katon alla.
Lauttasaari 1970, VTKK:n tilat kuvan keskellä Suomen Tupakan etualalla.
Nyt olikin aika lujittaa paljon puhuttua VTKK-henkeä, jonka toimipaikkojen hajanaisuus oli saanut rakoilemaan.
Tälle ajanjaksolle tunnusomaisia olivat myös erilaiset seminaarit. Monille meistä melkein kaikki Etelä-Suomen motellit ja muut kurssipaikat olivat tuttuja. Jotkut jo varmasti kyllästyivät seminaarien öisiin kortinpeluihin.
En koskaan pelannut, mutta jouduin olemaan yökaudet ”takapiruna”.
Työehtosopimuksia ja yhteistyötä
Lauttasaaressa sai kaiketi alkunsa ammattiyhdistystoiminta. Tehtäviini kuului talon puolesta ”vetää” työehtosopimusneuvotteluja. Koska VTKK jo silloin oli melkoisen suuri, oli sen työehtosopimuksen syntymisellä tärkeä merkitys.
Neuvottelut tahtoivat aina syystä tai toisesta jäädä viime tippaan. Kellot piti kerran pysäyttää keskiyöllä, jottei ylitettäisi neuvotteluaikaa.
Muistan myös eräät yöneuvottelut, joiden edistymisestä minun piti raportoida hallitusneuvos Järvelle, ja puheenjohtaja Ahdin VTL:n puheenjohtaja Määttäselle. Myöhemmin minulle kerrottiin, että nämä kaksi herraa olivat eri puhelinnumeroilla tavattavissa samassa paikassa, mistä he antoivat meille sopimiaan ohjeita.
En tiedä, pitikö juttu paikkansa.
Noista ajoista voin todeta, että vaikka neuvotteluosapuolet monesti asioista olivat eri mieltä, niin he kuitenkin olivat ystäviä keskenään. Aina päästiin lopulta sopimukseen. Markku Ahdin ansiot olivat tässä suhteessa merkittävät.
Oma toimitalo Otaniemeen
Syksyllä 1967 aloitettiin jälleen oman toimitalon suunnittelu Olli Parviaisen Arkkitehtuuritoimiston johdolla.
VM:n hallitusneuvos Kivi ”ilmoitti” Otaniemen Hoitokunnalle, että VTKK:lle oli osoitettava tontti, vaikka se tulisikin TKK:n ”pyhälle” maalle.
Meillä oli onnea, kun talon suunnittelijaksi tuli sveitsiläinen arkkitehti Bruno Erat. Hän oli aina valmis ottamaan VTKK:n toivomukset ja moninkertaiset muutokset huomioon. Siten talosta saatiin sellainen, mikä se nyt on.
Menettely ei sopine suomalaiselle arkkitehdille. Suunnitteluvaihe kestikin toista vuotta.
Vihdoin omaan toimitaloon 1975
Rakentamisen alkupaukku oli helmikuussa 1973. Talo on tällä hetkellä kaikkien nähtävissä, joten siitä ei liene syytä kertoa.
En malta kuitenkaan olla mainitsematta, että minulla oli niin suunnittelun kuin rakentamisenkin aikana VTKK:ssa päävastuu rakennusprojektista.
Moni saattaa vieläkin ihmetellä, miksi toisen kerroksen niin sanotun matalan osan huoneet ovat erilaisia kuin muut tilat. Syy on se, että näihin tiloihin, yhteensä yli 1 000 neliömetriä, piti tulla TKK:n, VTT:n ja verohallinnon tiloja. Tämä oli edellytys, että pääsisimme Otaniemeen.
Kuitenkin ennen kuin talo valmistui, havaittiin se niin pieneksi, ettei ollut mahdollista vuokrata tiloja. Rakennusvaiheessa yritettiin vielä saada nämäkin tilat meille sopivammaksi.
Suunnittelun aikana oletettiin ensimmäisen rakennusvaiheen tilojen riittävän 70-luvun lopulle. Toisen vaiheen tilat, rakennusoikeuden mukaan noin 4 500 kerrosneliömetriä, oletettiin rakennettavan 80-luvun alussa.
Nykyisestä L:n muotoisesta talosta pitäisi tulla T:n muotoinen.
Lauantai 24.11.1979
Tuo päivä jää elämäni yhdeksi merkkipaaluksi. Silloin sairastuin myöhemmin todettuun aivorunkoinfarktiin.
Runsaan kahden sairaalakuukauden alkuaikana elämäni liekki oli kovin lepattava, mutta päiväni eivät vielä olleet lopussa.
Vuonna 1980 alkoivat kolmen kuukauden sairaslomajaksot, jotka lopulta vuoden päättyessä muuttuivat sairauseläkkeeksi.
Yhteys VTKK:hon on kuitenkin säilynyt, kun käyn kaksi kertaa kuukaudessa verenpainemittauksessa. Näin olen voinut seurata VTKK:n toimintaa jatkuvasti.
Erityisesti yhteys entisen HOJOn eli hallinnon johtoryhmän jäseniin sekä heiltä saamani monenlainen henkinen tuki on ollut minulle korvaamattoman tärkeää.
HOJOn kokousten yhteistyöhenki Kyllikin, Pirkon, Leenan, Krissen, Eikan, Antin, Jaskan, Juuson ja Arskan kanssa on asia, mitä näin vuosien jälkeenkin kaipaan.
25.1.1984
Arvo E. Pöntinen
Ensimmäinen johtoryhmä. Vasemmalta Eero Kostamo, Otto Karttunen, E. H. Kuusinen, sihteeri Leena Mäkynen, Kari Varsila ja Arvo E. Pöntinen.
Kuva Compost 1984, VTKK Perinne ry